Katri Korvela ISIEN MAA

Май 5th, 2019 Рубрики: Runous / Поэзия

Toksovan mäet ja Kaukolan kukkulat
lapsuuden muistoissa
jyrkät taivaaseen nousevat rinteet.
Taas sain ne nähdä —
Hepojärven ja Pitkäveitsen sinen,
satavuotiset kuuset ja pähkinapuut.

Pähkinäpuut
joita en ole nähnyt
jo ihmisikään!
Pohjolan Sveitsiksi
nimittivät tätä seutua
entisaikojen pietarilaiset.
Kosteikoissa valkovuokkojen tähdet
lapsuuteni elpyneet muistot.
Se oli entistä –
kaikki uusi outoa.

 

Kaunis on tervakukkien matto
ilta-auringon haikeassa valossa
näillä Kujalan kummuilla,
missä ennen lainehti ruis,
kaura ja ohra.
Ihana polku korkeassa heinikossa
laskee notkelmaan,
kapuaa mäenrinnettä ylös
ja taas alanteeseen.
Salaperäinen arvaamaton polku
kuin tämän tienoon kohtalo,
minne se vie?
Talolta talolle
joita enää ei ole.
Neilikoita, niittyleinikkejä,
päivänkakkaroita, ruiskaunokkeja.
Nyt saavat kaupunkilaiset
sunnuntairetkillään
poimia rauhassa ketokukkia.
Eivät ole kylän ämmät huutamaassa,
ei kukaan hätyyttelemässä pois
tallomasta niittyjä
ja viljavainioita.
Kylän aamu on hiljainen.
Ei kuulu lehmän kellojen kilahtelua
ei paimenen kajahuksen
piristäviä laukauksia.
Äänettä kiiruhtavat nuoret
sähköjunalle ,
töihin kaupunkiin.
Ja vaikka elävätkin isiensa maalla
eivät he enää puhu äitiensä kieltä.

Ja kuitenkin —
täällä on ilma ja tuulikin
niin kotoisen tuntuista
lauhkeaa, leppeää,
punerva hiekka jalkien alla niin pehmeää
ja kuuset ja männyt mehevän vihreitä.
Juna kiitää Leningradiin.
Joskus —
siitä on iäisyys —
katselin kaihoten junia;
ne veivät suureen maailmaan
jonne mieleeni paloi
Nyt tahtoisin jäädä vain tänne.
Taivaanrannalla Mistolan korkea mäki
hukkuu kesäillan sineen.
Oi miten ihana olet
synnyinseutu
isien maa
keväisten valkovuokkojen maa

1969-1987

Теги:
Комментариев пока нет.

Написать комментарий